Kirjoitin tämän Turun Avoimen Yliopiston kurssille 'Menneisyyden läsnäolo', ja nyt olen saanut kokonaisuuden tehtyä ja arvosanat ansaittua, ajattelin jakaa analyysini täälläkin. Arvosanaksi kurssista sain 4, asteikolla 1-5.
Johdanto – minä ja Tuntematon sotilas
Olen aina tuntenut vetoa Suomen historiaan, joten kun lukiossa tuli ensimmäistä kertaa vastaan Tuntematon sotilas – Suomen historian kurssilla – tartuin tilaisuuteen innokkaasti ja luin kirjan alle viikossa, ja palautin siitä tekemäni esseen kahden viikon jälkeen. Aikaa tehtävän tekemiseen oli annettu kaksi kuukautta. Tämän jälkeen olen kirjan lukenut useita kertoja, ja joka kerta löydän jotakin uutta ymmärrettävää sodasta ja ihmisistä. Linna kirjoittaa mielestäni hyvin elävästi ja realistisesti ja vaikka ymmärrän tarinan fiktioksi, antaa se jatkosodasta kuvan, jota siitä ei historiankirjoista saa – Linna inhimillistää meille ”nykynuorille” yhden sodan realiteetin.
Tässä tekstissä katselen kirjan juonta ja hahmoja. Käyn läpi Suomen 1950-lukua lyhyesti ja kirjan silloin saamaa kritiikkiä. Sen jälkeen, lopussa, käsittelen vähän kirjan arvoa nykypäivänä.
Purnaajia vai perisuomalaisia
Juonikuvaus - lyhyesti
Tarina alkaa Joensuun läheltä alkukesästä 1941. Rykmentti komennetaan valmiustilaan ja siitä sotaan. Kukaan ei aluksi tiedä, minne ollaan menossa ja miksi. Tarinan nuoret miehet lähtivät kuitenkin innoissaan liikkelle, vitsaillen ja lauleskellen; nyt loppui harjoitukset ja iänikuinen odottaminen.
Koko sota kuljetaan saman porukan mukana. Missään välissä ei hypätä pois kuvaamaan, mitä muualla tapahtuu, mitä hallinto tekee tai mitä näiden miesten perheille kuuluu, ei edes kirjeiden kautta. Sota itsessään taas kuvataan vuoroin hektisenä toimintana ja hermoja raastavana odotteluna, jolloin ei kuitenkaan uskalla rentoutua.
Miehet pääsevät Petroskoihin ensimmäisten joukossa, mutta pian valtauksen jälkeen alkaa perääntyminen, joka on samanlaista, joskus jopa päättömän oloista, törmäilyä kuin edetessäkin, eivätkä sotamiehet tiedä oikeastaan, minne heidän kuuluisi mennä. Kunhan seurataan perästä ja pysytään hengissä.
Kirjan kuvaus perääntymisestä ja asemasotaan päätymisestä on jaksottaista ja ajoittain hyppelevää. Sen jälkeen miehet tuntuvat taas rennoilta, mutta nyt huumori on mustempaa ja sarkastisempaa. He tuntuvat olevan jo vanhoja miehiä, vaikkei sodan alusta ole vielä niin pitkää aikaa. Elämänkokemus ja tovereiden kuolemat ovat muuttaneet kaikkia. Yksi on muuttunut vakavammaksi, toinen kapinallisemmaksi. Ne miehet, jotka sodan loputtua pääsevätkin kotiin, ovat kuitenkin muuttuneet joksikin ihan muuksi kuin mitä olivat lähtiessään. Mutta ne, mitä nykyään sopeutumisvaikeuksiksi kutsutaan, kuitataan sillä, ettei oikeastaan muuta mahdollisuutta ollut.
Perinpohjainen suomalainen humala ensin ja sitten töihin. – –
Tuntematon sotilas, ensimmäinen luku, s. 1
Väinö Linnan suomalainen sotilas - hahmoista
Kirjassa rikotaan sankaruuden ja isänmaallisuutta korostavaa myyttiä siitä, millainen suomalainen sotilas oli – tai ainakin pitäisi olla. Erityisesti teoksessa vitsaillaan runebergiläisellä sotilaskuvalla, kaikkine krumeluureineen ja sotataitoineen, Runebergiin viitataan itseasiassa suorastikin. Tuntemattomassa sotilaassa ei näy lainkaan sitä sotapropagandaa, mitä muissa aikalaisissa tai myös joissain myöhemmissäkin teoksissa voi nähdä. Jos puhutaankin ”meidän pojistamme” tai ”urheista korpisotureistamme”, niin aina sarkastisessa sävyssä, aina ironisesti. Miehet itsekin nauravat silloin tällöin kuulemalleen radiopropagandalle, ja irvailevat niistä myöhemmin.
Tuntemattomassa sotilaassa runebergiläinen väsymätön patriootti väistyy ja tilalle tulee suomalainen ihminen. Tähän tavalliseen sotilaaseen on helpompi samaistua kuin Runebergin idealisoituun sotilaaseen. Onkin sanottu, että Tuntematon sotilas välittää realistisemman kuvan suomalaisesta sotilaasta kuin pelkät historiaan keskittyvät teokset.
Vihollinen kuvataan oikeana ihmisenä. Ensimmäinen ruumis, Luutnantti Braskanov, kuvataan sivistyneenä ja siistinä, kun taas tämän löytäneet sotilaat taas ovat epäsiistejä ja pesemättömiä. Muitä venäläisiäkään ei halvenneta, ei löydy loukkaavia stereotypioita. Vihollinenkin on ihminen, ja heidät kuvataankin sellaisina.
Linnan sotilas on itsepäinen ja omapäinen, eikä todellakaan tottele ilman syytä. Tällainen sotilas ei kunnioita auktoriteettia, joka ei ollut arvostusta ansainnut. Kunniamerkkeihin ja ylennyksiin suhtaudutaan joko noloina tai jopa väheksyen.
Linnan sotamiehet eivät sovi perinteiseen sankarin rooliin, he ovat siihen aivan liian inhimillisiä. He valittavat ja kritisoivat esimiehiään ja kyseenalaistavat käskyt ja määräykset. Heidän moraalinsa joustaa tilanteen mukaan ja ovat tottelemattomia tietoisesti. Sotatehtävänsä nämä miehet kuitenkin tekevät sen, mitä heiltä odotetaan, ja enemmänkin.
KONTEKSTI
Suomi 50-luvulla
Vuonna 1954 jatkosota oli edelleen vain vähän tutkittu alue. Aihe itsessään oli arka, joten siitä puhumista koitettiin välttää. Talvi- ja jatkosotaa käsitteleviä kirjoja oli kuitenkin ilmestynyt useita (www2). Sodan läpikäyneet miehet eivät usein avanneet suutaan omista kokemuksistaan. Suomi rakensi identiteettiään uudestaan, sekä henkistä että fyysistä. Nyt oli liikuttava eteenpäin, sotakorvaukset oli hoidettava, evakot asutettava ja kaikille pitäisi vielä löytää töitäkin.
Mutta tapahtui 1950-luvulla muutakin. Sotakorvaukset saatiin maksettua vuoteen 1952 mennessä ja Suomi nousi vauhdilla taas jaloilleen, alettiin kansainvälistyä. Suomi nousi maailmankartalle vuoden 1952 kesäolympialaisten ja Armi Kuuselan Miss Universumi kisan voiton avulla. 1950-luvulla Suomi myös liittyi erilaisiin liittoihin, mainittakoon vaikka Pohjoismaiden neuvosto ja YK. Teknologia edistyi, televisio alkoi yleistyä ja amerikkalainen kulttuuri alkoi vallata Suomea. Nuorisokulttuuri alkoi kehittyä kovaa vauhtia, mallia haettiin muualta maailmalta.
Aikalaista kritiikkiä teoksesta (lähde: www1)
"Kaikista kirjallisista ansioistaan huolimatta, joita siltä, kuten sanottu, ei puutu, se aiheensa puolivalmiin ja eettiseltä selvänäköisyydeltään puutteellisen käsittelyn takia jää alle sen rajan, mitä arvokkaalta dokumenttiromaanilta voidaan vaatia."
Toini Havu, Helsingin Sanomat 19.12.1954
Havu kirjoitti otsikolla Purnaajien sota ja lyttäsi kirjan monella tasolla. Hänen mukaansa kirjasta puuttui perspektiivi, suuret näköalat, sekä eettinen että henkinen asennoituminen. Tätä kritiikkiä Tuntematon sotilas sai muiltakin ammattikriitikoilta.
Havu vertaa Tuntematonta tyylillisesti kirjoihin ”Länsirintamalta ei mitään uutta” ja ”Alastomat ja kuolleet”. Havu ei myöskään arvosta sitä, miten suomalainen sotilas on kirjassa kuvattu. Kirjan anarkinen tyyli, niin sanottu rivisotilaiden kapinallishenkisyys, saa kovaa kritiikkiä. Havu moittii teosta sammakkoperspektiivin käytöstä, ja siitä ettei kirjailija ottanut huomioon sodan suurempia strategioita, vaan keskittyi tavalliseen rivisotilaaseen, ja päivittäiseen toimintaan. Kriitikko suorastaan syytti Linnaa väittäen, ettei tämä ole ”vieläkään vapautunut purnaajan sodanaikaisista aggressioista”.
Hahmot ovat Havun mukaan sotilastyyppeinä loistavia, mutta luonteet eivät hänen mukaansa toimi, kuten voisivat. Hänen mukaansa Linna korostaa yksilön sotaa väärällä tavalla, ja täten Linnan yksilön sota on irvikuva, eikä todellakaan kuvaa yksilöitä oikealla tavalla. Suomalainen purnaaja on Havun mukaan kaikille tuttu tyyppi, mutta hänen mukaansa Linnan ”purnaajat” jäävät lapsen tasolle, eivätkä auta lukijaa ymmärtämään, miten ”tämä laajasti ottaen henkisesti kehittymätön, "luonnonlapsen asteella oleva" purnaajakansa sittenkin selvisi sodistaan ylivoimaisen materiaalisen ja moraalisen paineen alaisena, henkisesti sittenkin luhistumatta ja itsenäisyytensä säilyttäen”. Tämän vuoksi Havu väittää, ettei Linnan materialismi ylettänyt suomalaisen sotilaan ytimeen.
Havu ansioittaa teoksen kyllä tyylillisesti, muttei se hänen mukaansa kelpaa todistusvoimaiseksi sotaromaaniksi. Hänen mukaansa Linnalta puuttuu perspektiivin ja näkemysten lisäksi terävät johtopäätökset ja sen vuoksi syvyys, jota hän ”oikealta” sotaromaanilta vaatisi.
Jatkosodassa sotineet sotilaat ottivat kirjan vastaan ristiriitaisesti; toisten mielestä kirja kuvasi sotaa ja ihmisiä hyvin ja osuvasti, mutta toiset eivät kyenneet samaistumaan kirjan antamaan kuvaan. Monille entisille sotilaille kirja kuvasi heidän omaa sotaansa ja hahmot olivat tuttuja poikia rintamalta, ja toimii siksi hyvinkin yleispätevänä teoksena sotilaan päivittäiseen elämään Jatkosodassa. Kirjan antaman kuvan aitoudesta on kuitenkin väitelty tavattoman paljon ja on oltu huolissaan Tuntemattoman Sotilaan tavasta yleistää kuvatun konekiväärijoukkueen kautta koko Suomen armeijaa.
Kansalle Tuntematon Sotilas taas kävi kaupaksi, mutta osaa älymystöstä kirja ärsytti. Sotamiesten realistinen asenne sotaan ja suuren isänmaallisuuden pilkka loukkasi monia. Monelle teos herätti myös suomalaisille tavallisen ”mitä meistä nyt ulkomaillakin ajatellaan”-huolen.
Tuntematon sotilas nyt
Tuntemattomalla sotilaalla on edelleen korkea arvo. Sitä pidetään edelleen yhtenä realistisimmista jatkosodan kuvauksista, ja luetutetaan jopa historian kursseilla jossain kouluissa. Tuntematon sotilas kuvaa 1940-luvun ihmisiä inhimillisempinä kuin puhtaasti historiankirjat, jotka kuvaavat suuria linjoja, kokonaisuuksia ja kuuluisuuksia.
Tuntematon sotilas kertoo tavallisen miehen jatkosodasta. Ihmisistä sodan jaloissa. Kirja kertoo hyvin rivimiehen arjesta, ja kuvaa hyvin – vaikka ajoittan stereotyyppisesti – suomalaisia miehiä. Se tuo tuon ajan tapahtumat lähelle meitä, joilla ei ole mitään kokemusta sodista, luo meille kuvan oikeista ihmisistä, jotka elävät vaikeita aikoja. Se saa nuoremmankin lukijan näkemään sodan inhimillisemmästä näkökulmasta, pohtimaan asiaa uudella tavalla.
Voi ollakin, että meidän käsityksemme jatkosodasta on tullut ainakin osittain Väinö Linnalta. Kuten Kari Immonen kirjoittaa artikkelissaan Mennyt nykyisyytenä, lainaten Severi Parkoa, ihmisten käsitys historiasta on osittain taiteen luomaa. Taiteella on valta tunteisiin, ja sen vuoksi se vetoaa ihmisiin paremmin. Taide antaa historian tapahtumille pysyvämmän sijan ihmisten mielissä kuin tiede yksinään.
Tuntemattoman sotilaan arvo
Yhtenä kysymyksenä tehtävänannossa oli, vaikuttiko teos ihmisiin julkaisuajankohtanaan, ja voisi olettaa, että vaikutti melko samalla lailla kuin nykyäänkin. Koska kirja kertoo inhimillisistä ihmisistä, sen vaikutus tuntuu inhimillisellä tasolla, mikä voi tehdä järkiperäisestä analyysistä vaikeasti saavutettavan.
Henkilökohtaisesti minulla ei ole minkäänlaista kokemusta Suomen sodista, isovanhemmat olivat joko liian nuoria tai eivät jakaneet muistojaan ennen kuolemaansa, joten tällainen ihmisen kokema sota, kaikkine raakoinekin puolineen, on vaikea käsittää nyky-yhteiskunnassa. Sen vuoksi arvostan tarinaa sekä historiallisessa mielessä että fiktiona. Voisi sanoa, että Tuntemattoman sotilaan ansiosta tiedän vähän siitä, minkälaisessa maailmassa isovanhempani ja heidän vanhempansa elivät, ymmärrykseni maailmasta kasvaa. On myöskin hauska huomata, miten samanlaisia tai erilaisia ihmiset ovat vieläkin, verraten siis Linnan hahmoja omaan tuttavapiiriini.
Tuntematon sotilas ja johtamisen taito
Tuntematon sotilas ja johtamisen taito on Tom Lundbergin johtamistaidon kirja, joka havainnollistaa hyvin ihmisten erilaisuutta. Teoriansa tueksi hän käyttää Linnan sotilashahmoista johtamiaan arkkityyppejä. Tyypit on rakennettu jungilaisen niin kutsuttun MBTI-analyysin mukaan.
Tämä on mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten vanhaksi määriteltyä fiktiota voi vieläkin käyttää tuoreella tavalla. Tätä stereotyyppeihin perustuvaa jakoa taidettiin myös käyttää tämän vuoden presidentinvaaleista kirjoitettaessa.
Vaikka kirja onkin monen mielestä valitettavasti jo aikansa elänyt, mielestäni se on loistava ajankuva Suomen jatkosodasta.
LÄHDEMATERIAALIT
Väinö Linna – Tuntematon sotilas, 1954
Kari Immonen – Mennyt nykyisyytenä, 1996
www1 – Aikalaisarvostelu, http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/V%C3%A4in%C3%B6+Linna+Tuntematon+sotilas/1135223000624 (24.1.2012)
www2 – http://www.uta.fi/~csmaso/sota.html (30.1.2012)
www3 – http://www.hs.fi/juttusarja/tuntemattomat
